You can read this blog post in English below.

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Australian maaperälle tiettävästi 50,000—70,000 vuotta sitten. Ensimmäiset eurooppalaiset ihmiset kävivät Australian maaperällä noin 400 vuotta sitten ja alkoivat kolonisoida maata noin 250 vuotta sitten. Koska britit eivät voineet enää kuljettaa tuomittuja Yhdysvaltoihin siellä tapahtuneen vallankumouksen takia, mies nimeltä Joseph Banks ehdotti, että Kurringai ja Dharuk -kansojen asuttamat maat, joita nykyisin kutsumme Sydneyksi, olisivat hyvä siirtokunta englantilaisille tuomituille vangeille.

Sydneyn alueella arvioidaan asuneen 500,000—1,000,000 Aboriginaalia eurooppalaisten aloitettua kolonisaationsa. Silti maa julistettiin terra nulliukseksi — ei kenenkään maaksi. Tuliasiksi ei-kenenkään-maahan eurooppalaiset toivat aseita, tauteja, lampaita ja lehmiä, väkivallasta ja muista rikoksista tuomittuja ihmisiä.

Alkuperäiskansojen massateurastukset ja mailta häätämiset alkoivat. Vajaa sadassa vuodessa Victorian alueen alkuperäiskansa-asukkaiden lukumäärä tippui arvioiden mukaan 60,000 800, eli lähes 90% maita tuhansia vuosia asuttaneista ihmisistä tapettiin tai he kuolivat tauteihin, niukkaan toimeentuloon, ja epätoivoon.

Maat nimettiin valloittajiensa mukaan, keitä matkaoppaat ja Wikipedia edelleen kutsuvat tutkimusmatkailijoiksi. Ihmisten lisäksi maata alkoivat valloittaa ei endeemiset lajit: kasvit ja ja eläimet, joiden myötä paikalliset ekosysteemit kuivuivat, muuttivat muotoaan, rappeutuivat.

***

Näillä mailla tunnen olevani nöyrä tunkeilija. Aistin syvää surua välinpitämättömyydestä, jolle jokapäiväinen elämä täällä pohjaa. Väkivallan jäljet huutavat vasta ajetuilla nurmikoilla, humisevat moottoriteillä, kaikuvat räjäytettyjen kallioiden auki revityissä sisuksissa.

Tämä valkoisten brittijälkeläisten asuttama maa piirtyy minulle tukahdutettuna tuskana, valtavana vääryyteenä, peruuttamattomana kehityskulkuna.

***

Tämä kaiken keskellä, tai oikeastaan taustalla, sinnittelevät kotoperäiset lajit muuttuvassa elinympäristössään haitalliseksi luokiteltujen lajien** kanssa rinnakkain eläen. Näihin lajeihin, tai ainakin osaan niistä, yritän tutustua.

Tänään näin monta erikoislintua joista osaan nimetä kekokanan (brush-turkey), valkoisen iibiksen (white ibis), kultatöyhtökakadun (Sulphur-crested cockatoo), ja isohuiluvariksen (Australian magpie).

Tänään tapasin myös kampuksella maisema-arkkitehtitaustaisen emerita-professorin, joka sanoi vievänsä minut Kuringgai-kansallispuistoon kasvikävelylle. Ehkä seuraavassa blogipostauksessa tästä lisää!

(Ohessa muutama teaseri-kuva kasvimaailmasta)

**Haitalliseksi lajiksi luokittelu saa minut pohtimaan milloinkohan ylikutukseen ja tuhoaviin maasuhteisiin pohjaavien kulttuureiden uusintajat luokitellaan haitallisiksi lajeiksi?

Australia, chapter 2: Colonized lands

The first humans are believed to have arrived on Australian lands approximately 50,000 to 70,000 years ago. The first Europeans set foot on Australian lands about 400 years ago; the British began colonizing the lands around 250 years ago. Since the British could no longer transport convicts to America due to the revolutionary war that took place, a man named Joseph Banks suggested that the lands inhabited by the Kurringai, Gadigal and Dharuk people, which we now call Sydney, would be a suitable settlement for English convict settlers.

At the time of European colonization, it is estimated that there were 500,000 to 1,000,000 Aboriginal people living in the Sydney area. Nevertheless, the land was declared terra nullius – land belonging to no one. Along with the assertion of no ownership, Europeans brought weapons, diseases, sheep, and cattle to this land, as well as individuals convicted of violence and other crimes.

Massacres of the Indigenous people and their displacement began. In less than a century, the population of the Indigenous people in the Victorian region dropped, according to estimates, from 60,000 to 800, meaning nearly 90% of the people who had inhabited these lands for thousands of years were killed or died due to diseases, limited livelihood opportunities, and despair.

The lands were named after their conquerors, referred to as explorers in travel guides and Wikipedia. In addition to people, non-native species started to conquer the lands: plants and animals that caused local ecosystems to dry up, change shape, and deteriorate.

In these lands, I feel like a humble intruder. I sense silent sorrow when trying to find a spot to lay my bare feet on. Just like back in Finland, I observe traces of violence appearing on freshly mowed lawns, humming on highways, and echoing in the torn-open insides of blasted rocks.

This land, inhabited by different generations of immigrants has greeted me with such hospitality and yet, with such ambiguity that I can’t yet put into words.

Amid all of this native species persist in their changing habitats, living alongside species classified as invasive. I wish to be able get to know these species, and name at least some of the flora and fauna to be able to connect.

Today, I saw several unique birds, some of which I can name: the brush turkey, white ibis, Sulphur-crested cockatoo, and Australian magpie.

Today, on campus, I met an emeritus professor with a background in landscape architecture who said she would take me on a plant walk in the Kuringgai National Park. Perhaps I’ll share more about this in the next blog post!