You can read this blog post in English below

Olemme asettuneet hetkeksi Dharug-kansojen maille Blue Mountains -vuoriston alueelle, missä aloitin kenttätyöt pari viikkoa sitten. Täällä vuorten rinteiden ja eukalyptuspuiden ympäröimässä maastossa on melko vilkas viljelijäyhteisö, joka edistää paikallista pienviljelyä ja eläintenpitoa, kehittää yhteisöllistä toimintaa, tekee siemenlisäystä ja pitää yllä paikallista siemenpankkia, työstää ja fermentoi jalosteita paikallisista raaka-aineista, tekee ja tarjoilee alkuviinejä.

Yhä useammin, kun puhun tutkimuksestani törmään siihen, että viljelytoimintaa, jota tutkin on vaikeata kuvata puhumalla uudistavasta viljelystä. Vaikka “uudistava viljely / uudistava maatalous” on käsite, joka on pikkuhiljaa levinnyt laajemman yleisön tietoisuuteen — käsite, jota olen itsekin vuolaasti viime vuosien ajan käyttänyt — niin olen joutunut toteamaan, että tämäkään käsite ei (enää) tee oikeutta sille moniulotteiselle viljelytoiminalle, jota olen seurannut Suomessa ja nyt täällä Australiassa.

Ennen kuin kerron lisää paikallisten viljelijäyhteisöjen pöhinästä ja viljelyksistä, haluan käyttää tämän tekstin purkaakseni auki niitä merkityksiä, joita uudistavaan viljelyyn yhä useammin liitetään. Uudistavan maatalouden käsite (englanniksi regenerative agriculture) on yhdysvaltalaisen luomuviljelyä edistävän ja tutkivan Rodale Instituutin 1980-luvulla lanseeraama käsite. Kuitenkaan, monet uudistavan viljelyn periaatteista ja käytännöistä eivät itsessään ole uusia, vaan useat alkuperäiskansat ovat kehittäneet ja soveltaneet vuosituhansien ajan monia nykyisistä “regeneratiivisiksi” eli uudistaviksi menetelmiksi kutsutuista viljelytavoista ja -tekniikoista. Näitä ovat muiden muassa kompostin ja katteen käyttö, pysyväpenkkiviljely, viherlannos ja aluskasvusto, monikerroksellinen viljely, hallittu laidunnus, biohiili, maan vähäinen muokkaus ja ympärivuotisen biomassan maksimointi.

Uudistavaa maataloutta koskevien tieteellisten julkaisujen, ja erityisesti alan katsausartikkeleiden perusteella selviää, että uudistava maatalous tulee ymmärretyksi ensisijaisesti maaperän kunnon parantamistoimenpiteiden kautta. Toisin sanoen, tieteellisen tutkimuksen perusteella uudistavan maatalouden keskiössä on maaperän elinvoimaisuuden ja kunnon parantaminen.

Näissä tutkimuksissa uudistavan maatalouden toimenpiteillä nähdään olevan potentiaalia monelaisiin ekologisiin hyötyihin: maaperän elävöittäminen, luonnon monimuotoisuuden edistäminen, ekosysteemien kriisinkestävyyden parantaminen, tehokkaampi energiankäyttö, parempi ravinteiden kierto, vesitalous ja tuottavuus — ja erityisesti suuri hiilensidontapotentiaali. Muiden muassa näiden etujen takia uudistavalla maataloudella nähdään olevan merkittävä rooli ilmastonmuutoksen ja ekologisten kriisien hillitsemisessä ja ympäristömuutoksiin sopeutumisessa.

Ja tämähän on hyvä asia, eikö niin?

Huoleni käsitteen käytöstä kumpuaa kuitenkin siitä, että käsitettä on alettu yhä useammin käyttää — kuten liiketaloustieteissa tapaamme sanoa — viherpesuun. Kuten äskettäin julkaistu raportti toteaa, useista monikansallisista elintarvikealan yrityksistä on tullut uudistavan maatalouden merkittäviä puolestapuhujia sekä myös suurimpia sijoittajia. Vaikka nämä toimijat, kuten esimerkiksi General Mills, Coca-cola, Nestle, Unilever, Arla Foods, Fazer ym., korostavat uudistavan maatalouden tuomia ekologisia etuja, heidän intressinsä työntävät viljelijöiden työtä hiilimarkkinoiden piiriin sivuuttaen monet muut viljelijöiden toimeentulon ja hyvinvoinnin kannalta tärkeät asiat.

Olen törmännyt muiden muassa huoleen siitä, miten kemikaalien käyttö saattaa edelleen jatkua, vaikka puhutaankin uudistavasta viljelystä. Uudistavan (hiili)viljelyn edistämispyrkimyksissä sivuutetaan yllättävän helposti luomuliikkeen vuosikymmenien työ luonnonmukaisen ja kemikaali-/torjunta-ainevapaan viljelyn eteen.

Esimerkiksi täällä Australiassa keskustelin yhden viljelijän kanssa, joka kertoi tuntevansa alueen suurimman uudistavaa maataloutta harjoittavan no-till viljelijän. Hän kertoi minulle, miten viljelijä suorakylvää ilman maanmuokkausta satoja hehtaareja viljaa — “puhdistamalla” ensin pellot Roundupilla. Myös Suomessa uutisoitiin maailman ensimmäisestä uudistavan viljelyn tuotteesta Suomessa: kossusta! Kossun raaka-aineen, ohran, viljelijä muokkaa maata hieman vähemmän kuin ennen ja käyttää pelloillaan hieman vähemmän torjunta-aineita kuin ennen, uudistavaa viljelyä siis tämäkin.

Siksi itse kysyn osana tutkimustani: mitä uudistavassa viljelyssä oikeastaan uudistetaan?

Tästä aiheesta lisää seuraavassa blogipostauksessa. Mutta sitä ennen pieni spoileri: jos uudistavaa viljelyä ajatellaan kokonaisvaltaisena viljelyn muotona, niin vastauksena on se, että uudistuksen kohteena on paljon muutakin kuin maaperä!

Tämän takia on tärkeää tutkia uudistavaa viljelyä myös muista näkökulmista kuin maaperä- tai maataloustieteiden näkökulmista. Oma tutkimukseni sijoittuu kauppatieteiden (monimuotoisten talouksien tutkimus) ja yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen (ihmisten ja muiden lajien välisten suhteiden tutkimus) välimaastoon. Tästä näkökulmasta katsottuna uudistava viljely on ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten suhteiden yhteenkietoutumista tavoilla, joita ei voi pelkistää hiileen, ravintoaineisiin tai tuottavuuteen.

Australia, chapter 5: Regenerative farming on Dharug Country

We have landed for a moment in the Blue Mountains region, on lands traditionally inhabited by Dharug people, where I began fieldwork a couple of weeks ago. In these landscapes surrounded by slopes of the mountains and eucalyptus trees, there is a vibrant farming community that promotes local small-scale farming and animal husbandry, develops community activities, engages in seed saving activities and maintains a local seed bank, processes and ferments products from local raw materials, and produces artisanal wines.

More and more often, when I speak about my research, I encounter the difficulty of describing the farming practices that I study by using the term regenerative agriculture. Although regenerative agriculture is a concept that has gradually gained recognition among a wider audience – a concept I have also enthusiastically used during recent years – I have found that this term does not (anymore) do justice to the multifaceted farming activities I have been observing in Finland and now here in Australia. Before I dive deeper into the farming activities I’ve been participating in and observing and describe local farming communities, I want to use this text to unpack some of the meanings that are increasingly associated with regenerative farming.

The concept of regenerative agriculture is one that was introduced in the 1980s by the Rodale Institute, a U.S.-based organization promoting and researching organic farming. However, many of the principles and practices of regenerative farming are not new in themselves; indigenous communities have developed and applied many of the so-called regenerative methods for thousands of years. These include the use of compost and mulch, no-dig farming methods, cover cropping and green mulching, polycultures and rotation, controlled grazing (and burning), biochar, minimal soil disturbance, and year-round biomass maximization, among others.

Scientific publications related to regenerative agriculture, and particularly review articles in the field, indicate that regenerative agriculture is primarily understood through the lens of soil health. In other words, according to scientific research, the core of regenerative agriculture is the enhancement and improvement of soil vitality and health. These studies suggest that regenerative agriculture practices have the potential to bring about various ecological benefits, including soil revitalization, promoting biodiversity, enhancing ecosystem resilience, more efficient energy use, improved nutrient cycling, water management, and productivity, with a significant potential for carbon sequestration.

And this is a good thing, isn’t it?

My concern, however, about the use of the term regenerative agriculture arises from the fact that it has increasingly been used for “greenwashing,” as we often say in the field of business. As a recently published report points out, many multinational food industry companies have become significant advocates for regenerative agriculture and are also some of its largest investors. While these actors, such as General Mills, Coca-Cola, Nestle, Unilever, Arla Foods, Fazer, and others, emphasize the ecological benefits of regenerative agriculture, their interests push farmers’ work into the carbon market sphere, overlooking many other essential aspects of farmers’ livelihood and well-being.

I have come across concerns, for example, about how chemical use may continue even when regenerative farming is being promoted. In the efforts to promote regenerative (carbon) farming, the decades of work by the organic movement towards natural and chemical-free farming seem to be surprisingly overlooked. For example, here in Australia, I had a conversation with a farmer who spoke of the largest no-till regenerative farmer in the region. He told me how the farmer practices direct sowing without tillage on hundreds of hectares of grain, preceded by “cleaning” the fields with Roundup.
Not so long ago I read news about the world’s first regenerative farming product in Finland: “kossu” (vodka)! The raw material for vodka, barley, is cultivated by the farmer with slightly less soil disturbance than before and using slightly fewer pesticides on the fields — this is also considered regenerative farming.

That’s why, as part of my research, I ask: What is it that is actually being regenerated in regenerative farming?

I will be reflecting more on this topic in the next blog post. But before that, a little spoiler: if regenerative farming is considered as a holistic form of agriculture, the answer is that the focus of regeneration is much more than just the soil!

This is why it is important to study regenerative farming from perspectives other than those of soil sciences or agricultural sciences. My research falls at the intersection of organizational studies (research on diverse economies) and environmental social sciences (research on relationships between humans and other species). From this perspective, regenerative farming involves the interweaving of ecological, social, and economic relationships in ways that cannot be reduced to carbon, nutrients, or productivity.