Read this text in English below
Miten sellainen, jota ei ole olemassakaan, voi hävitä? Millaista on on arki maatiloilla, jotka eivät ole maatiloja? Entä millaista on työskennellä viljelijänä olematta viljelijä?
Olin hiljattain Yle TV1 8 minuuttia ohjelmassa haastateltavana. Kun näin ohjelman telkkarista, lävitseni pyyhki epätoivon väristykset. Ohjelmasta oli leikattu pois erityisen tärkeinä pitämiäni asioita ja vastauksiani oli “tiivistetty” jättäen pois omasta mielestäni relevantteja pointteja. Myöskään ohjelman kuvaus ei vastannut toimittajan kanssa käymääni taustakeskustelua.
En kuitenkaan julkaise tätä tekstiä kritisoidakseni Ylen toimitusta (vaikka valitettavan usein tämä julkisen palvelun mediayhtiö sortuu klikkiotsikoihin laatujournalismin sijaan), vaan siksi, että haluan tuoda esiin kysymättä ja vastausta vaille jääneitä ja pois leikattuja asioita.
Ja oli ohjelmassa myös paljon hyvää: Yle teki ohjelman aiheesta, joka on usein sivuutettu maatalouden keskusteluissa; sain viettää päivän PienessäKylässä poimien pihjalanmarjoja ja nauraen sydämeni kyllyydestä; minuun otti yhteyttä eräs maataloustuottajien edustaja, joka on hyvin huolissaan viljelijöiden tilanteesta ja maatalouden jatkuvuudesta Suomessa.
Koska kahdeksan minuuttia on kovin lyhyt aika minkä tahansa aiheen läpikäymiseen, juttelin kahden toimittajan kanssa yhteensä kolme kertaa ennen kuvauksia. Halusin valmistautua keskusteluun. Ihan ensimmäiseksi huomautin siitä, että ”pientila” on hankala käsite ja se voi aiheuttaa hämmennystä; halusin puhua ennemmin monimuotoisista tiloista. Kävimme läpi sitä, kuinka pientila ei ole tilastollinen kategoria ja kuinka pientiloista puhuminen on haastavaa myös siksi, että tilakoko on suhteellinen asia.
Pientila Varsinais-Suomessa on eri kokoinen kuin pientila Lapissa. Pientila Tansaniassa on eri kokoinen kuin pientila Australiassa. Maatilojen tilakoon määrittäminen on myös siksi hankalaa, että on vaikea rajata mikä kaikki lasketaan osaksi maatilaa: tarkoitetaanko vain viljelyalan kokoa, vai myös kesannolla olevaa alaa? Ovatko vihannes- ja yrttimaat osa viljelyalaa? Entä lasketaanko metsät ja joutomaat mukaan tilakokoon?
Ennen kaikkea: kenellä on valta määritellä pientilat? Kuka saa päättää sen, mikä lasketaan oikeanlaiseksi maatilaksi, millainen toiminta viljelyksi, ja millainen ihminen viljelijäksi?
Kerroin toimittajille, että haluan korostaa viljelyn monimuotoisuutta siksi, että tavanomaisessa viljelyssä on yleensä jokin päätuotantosuunta (eli päätuote), johon keskitytään —vilja, peruna, mansikka, maito, broileri— kun taas itse olen työskennellyt tiloilla, joissa on hyvin monipuolisesti tuotantoa: viljan lisäksi kymmeniä eri kasviksia ja juureksia, ja joillain tiloilla lisäksi myös eläinkunnan tuotteita.
Korostin, että nyt puhumme erityisestä viljelijätyypistä. Tämänkaltainen viljelytoiminta on Suomessa marginaalissa. Korostin myös, että en halua puhua maataloudesta yleisesti, vaan haluan puhua tästä näkymättömiin jäävästä viljelytoiminnasta. Lisäksi korostin sitä, että maatilat voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia ja että viljelytoimintaan liittyy sekä haasteita että positiivisia asioita. Mitään näistä asioista ei huomioitu ohjelman esittelytekstissä tai kysymyksissä.
Käyn seuravaaksi tiivistetysti läpi kysymykset, joita toimittaja pohti minulle esittävänsä ja vastaan niihin kuten olin ohjelmaa varten valmistautunut. Ohessa on myös viljelijöiden omia näkemyksiä aiheesta, sillä ennen haastattelua otin yhteyttä muutamaan viljelijään ja kysyin, mitä he vastaisivat näihin kysymyksiin. Alla esitetyt vastaukset eivät ole tyhjentäviä, mutta toivon että ne laajentavat hieman ohjelman sisältöä.
Millainen arki tiloilla on?
— Tiloilla eletään hyvin vaihtelevaa arkea. Töitä on paljon, mutta ne eivät ole yksitoikkoisia, vaan hyvin monipuolisia, koska myös tuotanto on monipuolista. Arjen askareet ovat pitkälti riippuvaisia vuodenajoista. Nyt esimerkiksi korjataan hurjaa vauhtia satoa, poimitaan vihanneksia satokasseihin, REKO-rinkeihin, tilakauppoihin ja muuhun suoramyyntiin, kuten ravintoloihin, tai koulukeittiöihin. He, jotka viljelevät viljaa puivat ja kuivattavat sitä. Jotkut viljelijät ottavat myös siemensatoa talteen. Eläimiä hoidetaan ja ruokitaan päivittäin niillä tiloilla, joilla niitä on.
— Olen ollut mukana tosi laajalla kirjolla eri hommissa maatiloilla: tyhjentämässä navettaa sinne talven aikana kertyneestä lannan, virtsan ja kuivikkeen sekoituksesta, kylvämässä siemeniä, istumassa perunanistutuskoneessa istuttamassa perunaa ja myös valkosipulia, valmistellut kasvupenkkejä, kitkenyt rikkaruohoja, istuttanut taimia, ruokkinut eläimiä. Olen ollut mukana seuraamassa eläinten teurastusta.
— Tiloilla on usein ollut yhteisöllistä ja ylisukuplvista toimintaa. Tiloilla hoidetaan lapsia, autetaan vanhempaa sukupolvea tai toisinpäin, vanhemmat auttavat nuorempaa viljelijäsukupolvea. Tiloilla syödään yhteisiä lounaita!
— Tiloilla koulutetaan uusia viljelijöitä ja puutarhureita. Tiloilla käy koululaisryhmiä, maatalousopiskelijoita, vapaaehtoisia, delegaatioita.
No kuinka rankkaa tällainen työ on?
— Työ on hyvin fyysistä ja usein myös käsityöintensiivistä, mutta henkisesti antoisaa. Toki traktoreita ja muita koneita käytetään apuna, mutta pienemmillä ja monimuotoisilla tiloilla suurin osa työstä tehdään ihmiskehoilla (myös eläimet tekevät työtä, mm. laiduntaessaan ja tuottaessaan lantaa kompostia varten)
— Suomessa satokausi on kovin lyhyt verrattuna lämpimämmän ilmaston maihin ja viljelijän työpäivät venyvät usein pitkiksi. Lisäksi on kaikki byrokratian ja kirjanpidon vaatimat paperityöt.
— Itse asiassa erityisesti monimuotoista viljelyä harjoittavien viljelijöiden täytyy omata todella monia eri taitoja. Sen lisäksi että heidän täytyy osata useamman kymmennen eri kasvin hoito ja viljely, osata hoitaa eläimiä ja johtaa tilakokonaisuutta heidän täytyy myös osata remontoida rakennuksia ja korjata työkoneita, ymmärtää sähkö- ja putkitöistä, osata markkinoida, olla sosiaalisesti taitavia hallitsemaan kaikkea työvoimaa, osata kirjanpitoa ja taloudenpitoa ylipäänsä, tietää maaperästä ja osata arvioida sen kuntoa, ja lisäksi vielä osata olla äitejä ja isiä, veljiä ja siskoja, kavereita, ja lapsia vanhemmilleen!
— Monelle ihmiselle se että saa olla ulkona, ja on päivittäin kosketuksissa oman maatilansa kanssa on merkityksellistä. Vaikka työ on rankkaa, se on rankkaa eri tavalla kuin burnout toimistotyöstä. Maatöistä saa tosi paljon, ja lisäksi työ on luovaa!
Entä onko nämä tilat kannattavia?
— Mitä on kannattavuus? Kannattaako yrittää tehdä maailmasta hieman parempi paikka elää — niin ihmisille kuin muille paikallisen ekosysteemin asukkaille? Kannattaako yrittää luoda esimerkkejä vaihtoehtoisista toimintatavoista? Kannattaako osoittaa että voi toimia kestävämmin, kuin millä tavalla elintarvikeyritykset ja politiikka ohjaavat?
— Kannattavuutta mitataan rahassa, mutta raha on huono mittari: rahataloudellisesti ajateltuna harva maatila on kannattava, ja moni kamppailee velkojen ja liian pienten tulojen kanssa. Maataloustuet muodostavat noin puolet useimpien viljelijöiden tulosta. Olen itse työskennellyt myös sellaisilla tiloilla, missä ei nosteta maataloustukia, ja kuitenkin pystytään maksamaan yhden ihmisen palkka. Toinen kysymys kuitenkin on, saako viljelijä oikeasti kunnon palkan tekemästään työstä? Viljelijän keskipalkka pyörii parin euron tienoilla.
— Viljelijän toimeentulo koostuu myös muista kuin rahallisista ansioista; siihen edesvaikuttavat saatavilla oleva vapaaehtoistyövoima, maanomistus tai maanvuokran taso, velallisuus tai velattomuus, puolison palkka jne.
— Raha on tärkeää tässä yhteiskunnassa, ilman sitä ei pysty elämään. Jos kuitenkin kannattavuutta mitataan vain rahassa niin en usko viljelyn olevan kovin hyvä ammattivalinta.
— Täytyy myös muistaa, että kun on paljon monimuotoisuutta se tuo lisää varmuuttaa ja kannattavuutta toimintaan; aina joku viljeltävä kasvi onnistuu ja ei ole niin riippuvainen siitä että epäonnistuuko jonkin kasvin kasvu, kun ei ole laittanut kaikkia munia samaan koriin. Monimuotoisilla tiloilla tehdään myös paljon muuta, kuten talvella metsätöitä tai urakointihommia.
Viljely on kokonaisvaltainen elämäntapa, kuinka paljon jää aikaa muuhun?
— Kuinka paljon palkkatyötä tekevällä, uupuneella ja ruuhkavuosia elävällä tai nousujohteisessa uraputkessa olevalla vanhemmalla jää aikaa muuhun kuin töistä palautumiseen?
— Palkkatyön malli on vasta verrattain lyhyen aikaa rytmittänyt ihmisen elämää, jos ajatellaan historiallisesti. Nykyään yllättävän monen vapaa-aika menee siihen, että toivutaan palkkatöistä, niin että jaksetaan taas mennä tienaamaan seuraavana päivänä.
— Se että lapset saa kasvaa maatilaympäristössä on monessakin mielessä huippujuttu. Tutkimukset tukevat sitä että monimuotoisessa maatilaympäristössä ihmiskehot altistuvat todella laajasti erilaisille mikrobeille ja tällä on tutkitusti hyviä terveysvaikutuksia.
— Mihin kaikkeen muuhun pitäisi jäädä aikaa? Kuluttamiseen? Ja kyllä tuntemani viljelijät tekevät myös muuta; he viettävät aikaa ystävien seurassa, käyvät kalassa ja metsässä, matkustelevat, harrastavat.
On käynnissä Puolet parempaa -kampanja, jonka tavoitteena on v. 2030 puolittaa lihan ja maidon hankinta kunnissa — huolettaako ihmisiä jotka tuottaa maitoa tai lihaa?
— On totta että tällä hetkellä sekä globaalisti että Suomessa pääosa maatalouden käyttämästä pinta-alasta on eläintuotannon käytössä joko suoraan tai epäsuoraan. Eli toisin sanoen suurella osalla pelloista tuotetaan ruokaa eläintuotannon tarpeisiin, eikä suoraan ihmisravinnoksi.
— Tämä on kuitenkin maatalouspolitiikan ja markkinavoimien tulos, ja todella epätehokas sellainen. Kasvinviljelyalueilla, joissa tarvitaan ravinteita ei niitä ole saatavilla ja eläintuotantoon keskittyvillä alueilla on liikaa lantaa, josta joudutaan hankkiutumaan eroon. Ravinteet eivät siis kierrä paikallisesti, vaan valuvat kirjaimellisesti hukkaan.
— Laiduntavat eläimet ja niiden integrointi osaksi maatilakokonaisuutta on monessa mielessä järkevää. Eläimet pystyvät hyödyntämään ihmisille käyttökelvottoman biomassan, mitä pystytään kasvattamaan vaikeimmillakin maa-aluilla, joissa saattaisi olla muuten hankalaa kasvattaa ravintokasveja ihmisille. Olen myös ollut monella tilalla töissä, joissa eläimet eivät ole ensisijaisesti tuotantoeläimiä vaan niiden perimmäinen tarkoitus on esimerkiksi juuri kompostiin tarvittavan lannan tuottaminen, laiduntaminen ja perinnebiotooppien ennallistaminen ja ylläpitäminen, tai vaikkapa tuholaistorjujina toimiminen.
— Tutkimuksissa on myös osoitettu, että monimuotoinen ja monivuotinen nurmiviljely ja laidunalueet auttavat pitämään maan viljavana ja myös estävät raviteita valumasta vesistöihin kun maata ei muokata joka vuosi. Joten näen, että eläimillä on oma paikkansa maataloudessa.
Miten näet pienempien tilojen tulevaisuuden ja suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuuden?
— Tässä ajassa yllättävän moni hakeutuu viljelyn äärelle, ja vähintään aloittaa kotitarveviljelyn. Mistä tämä kertoo? Yhä enemmän koetaan ilmastoahdistusta ja merkityksettömyyden tunnetta. Ainakin maatiloilla kohtaamani ihmiset vaikuttavat hakeutuneen monimuotoisen viljelyn äärelle juuri sen takia että haluavat tehdä maanläheisiä töitä ja kokea että omalla työpanoksella on myös laajempi merkitys kuin vain oman henkilökohtaisen edun tavoittelu ja varallisuuden kasvattaminen.
— Moni viljelijä on kertonut minulle, että heille viljely merkitsee sitä että palauttaa yhteyden maahan, luontoyhteyden ja yhteyden siihen mistä meidän ruokamme tulee — onko tällaisella yhteyden luomisella tulevaisuutta? Mikä voisi olla tässä maailman ajassa tärkeämpää?
— Ruuan alkuperä kiinnostaa ja tuntuu olevan tärkeä monelle, siksi myös ruuan kasvattaminen itse ja maaseudulla eläminen houkuttelee joitain ihmisiä.
— Suomalaisen maatalouden tulevaisuus ei kuitenkaan näytä kovin valoisalta, jos katsotaan viime aikaisia hintojen nousuja tuotantopanoksissa ja ylipäänsä viljelijöiden jaksamista.
Kuinka kannattava vaihtoehto on luomuviljely pienemmille tiloille?:
— Kenelle ajatellaan, että tuotteet myydään? Ruokakauppaan “kasvottomille kuluttajille kasvottomalta vieljlijältä” vai suoraan asiakkaille?
— Luomusertifikaatin hankinta voi tosiaan olla kynnyskysymys pienille tiloille, mutta koska asiakassuhteet ovat suoria, niin tällöin voi kertoa omista tuotantotavoista eikä sertifikaatilla ole tällöin niin väliä.
— Permakulttuurin ja agroekologian hengessä kannattavaa on se, että ei ole riippuvainen ulkoisista tuotantopanoksista, vaan pystyy mahdollisimman paljon tuottamaan omalla tilalla tai yhteistyössä lähitilojen kanssa. Luomuviljelyä voi harjoittaa monella eri tapaa ja myös todella erilaisissa mittakaavoissa. Voi olla vaikka 80ha ala luomuviljaa tai 2ha luomutila, jossa kasvatetaan 30 eri ruokakasvia luomumenetelmin. Nämä ovat kovin erilaisia tiloja keskenään.
— Millainen maaperän ja muun ekosysteemin tila halutaan? Kannattaako parantaa maaperän ja ympäröivän ekosysteemin tilaa?
Ohjelman jälkeisenä arkipäivänä minulle soitti Etelä-Hämeen maataloustuottajien edustaja, viidennen sukupolven viljelijä itsekin, joka halusi tietää, miten Yle voi tehdä ohjelman pienviljelystä, kun kukaan ei enää sellaista harjoita. Hän kertoi toimineensa maatalouden alalla jo monta vuosikymmentä ja nähneensä kuinka pienviljely on kadonnut Suomesta eikä sille ole ollut pitkään aikaan mitään virallista määritelmää saati tilastollista kategoriaa.
Hänen näkökulmastaan Yle oli tehnyt ohjelman viljelystä, mitä ei ole olemassakaan. Ja tässä tilanteessa minä edustin asiantuntijaa, joka puhui viljelijöistä, joita ei voi lukea oikeiksi viljelijöiksi. He ovat varmaan harrastelijoita tai korkeintaan puutarhureita, edustaja-viljelijä totesi minulle puhelimessa.
Keskustelumme alussa koetin kertoa hänelle, että en ole työskennellyt haamutiloilla, vaan tällaisia monimuotoisesti viljeleviä tiloja on oikeasti olemassa — huolimatta siitä, että niitä on vain vähän tai siitä, että niistä ei julkisuudessa puhuta. Niin, ja onhan Facebookissa Monipuoliset & tuottavat pientilat ryhmä — haamuryhmä tämäkin?
Edustaja-viljelijä puolestaa kertoi minulle sen, että pientilallisen toiminta ei voi olla kannattavaa, eikä sellainen toiminta voi jatkua, sillä ihmiset polttavat itsensä loppuun ja he eivät tule toimeen pienviljelyllä. Hän kertoi, kuinka on havainnoinut ympäröiviä maatiloja, joiden tilakoot ovat kasvaneet ja joiden toimintaa seuraavat ja mittaavat satelliitit. Siltikään nämä tilat eivät yllä kehuttaviin kannattavuuslukemiin ja viljelijät taistelevat oman jaksamisensa kanssa.
Edustaja-viljelijä oli kovin huolissaan maatalouden tulevaisuudesta. Tämän huolen me jaoimme. Aloin kysellä häneltä lisää tästä huolesta ja opin paljon maatalouden tilasta maataloustuottajien näkökulmasta. Lopuksi päädyimme siihen, että voisin mennä heidän tilalleen kylään, tutustumaan heidän viidessä sukupolvessa kulkeneeseen maatilaan ja keskustelemaan lisää maatalouden tulevaisuudesta, jota ei ehkä tulevaisuudessa enää ole.
Vaikka jäin harmittelemaan asioita, jotka jäi sanomatta ja jotka leikattiin ohjelmasta pois, niin olen entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan jatkaa tämän aiheen parissa työskentelyä. Haluan työskennellä sen eteen, että lähellä ekologisesti tuotetun ruuan arvostus ja tietoisuus monimuotoista viljelytoimintaa harjoittavista maanhoitajista, puutarhureista, ja viljelijöistä kasvaisivat.
Ja ehkä jonain päivänä pienviljelijä saa ihka oman tilastollisen kategoriansa, johon minäkin voisin solahtaa!
Will small farms disappear?
How can something that doesn’t even exist disappear? What is everyday life like on farms that aren’t really farms? And what is it like to work as a farmer without actually being a farmer?
I was recently interviewed on Yle TV1 8 Minutes program. When I watched the program on TV, a wave of despair swept over me. Some of the things I considered particularly important had been cut from the program, and my answers were ‘condensed,’ leaving out points I found relevant. Furthermore, the description of the program did not match the background conversation I had with the journalists.
However, I’m not publishing this text to criticize Yles editorial team (although, unfortunately, this public service media company often resorts to clickbait headlines instead of quality journalism), but rather because I want to bring up the issues that were left unasked, unanswered, and edited out.
There were many good things in the program too: Yle made a program on a topic that is often overlooked in discussions about agriculture; I got to spend a day at the SmallVillage farm picking rowan berries and laughing from the bottom of my heart; and I was contacted by a representative of agricultural producers who is very concerned about the situation of farmers and the continuity of agriculture in Finland.
Since eight minutes is a very short time to cover any topic, I spoke with two journalists a total of three times before filming. I wanted to be prepared for the discussion. The first thing I pointed out was that the term ‘small farm’ is problematic and can cause confusion; I preferred to talk about diverse farms. We went over the fact that ‘small scale farm’ is not a statistical category and that talking about small scale farms is challenging also because farm size is a relative concept.
A small scale farm in Southwest Finland is of a different size than a small scale farm in Lapland. A small scale farm in Tanzania is of a different size than a small scale farm in Australia. Defining farm size is also difficult because it is hard to delineate what is counted as part of the farm: do we mean only the cultivated area, or also the fallow land? Are vegetable and herb gardens considered part of the cultivated area? And are forests and wastelands included in the farm size?
Above all: who has the authority to define small scale farms? Who gets to decide what counts as a legitimate farm, what type of activity counts as farming, and what kind of person is considered a farmer?
I told the journalists that I want to emphasize the diversity of farming because conventional farming usually has one main production line (i.e., a main product) to focus on—grain, potatoes, strawberries, milk, or broilers—whereas I have worked on farms with very diverse production: in addition to grain, there are dozens of different vegetables and root crops, and on some farms, also animals.
I emphasized that we are talking about a specific farmer type when speaking of diversified small scale farming. This kind of farming activity is on the margins in Finland. I also stressed that I don’t want to talk about agriculture in general, but I want to focus on this often invisible type of farming. Additionally, I highlighted that farms can be very different from one another and that farming involves both challenges and positive aspects. None of these points were acknowledged in the program’s description or the questions asked.
Next, I will briefly go through the questions that the journalist considered asking me, and I will respond as I had prepared for the program. I have also included the perspectives of farmers themselves, as before the interview, I contacted a few farmers and asked what their responses to these questions would be. The answers provided below are not exhaustive, but I hope they expand the content of the program.
What is everyday life like on the farms?
— Life on the farms is very varied. There is a lot of work, but it is not monotonous; it’s very diverse because the production is diverse. Daily tasks largely depend on the seasons. For example, right now, there’s a rush to harvest crops, pick vegetables for harvest shares, REKO rings, farm shops, and other direct sales like to restaurants or school kitchens. Those who grow grain are harvesting and drying it. Some farmers also collect seeds from varied crops. Animals are cared for and fed daily on farms where they are present.
— I have been involved in a wide range of different tasks on farms: clearing out barns of the mix of manure, urine, and bedding that accumulates over the winter, sowing seeds, sitting on a potato planter planting potatoes and also garlic, preparing growing beds, weeding, planting seedlings, and feeding animals. I have also been involved in observing the slaughter of animals.
— Farms often have communal and cross-generational activities. Children are cared for on the farms, the older generation helps the younger generation of farmers, and vice versa. Communal lunches are often shared on the farms!
— Farms also train new farmers and gardeners. They host school groups, agricultural students, volunteers, and delegations.
So how hard is this kind of work?
— The work is very physical and often labor-intensive, but mentally rewarding. Of course, tractors and other machinery are used to help, but on smaller and more diverse farms, most of the work is done by human bodies (animals also work, for example, by grazing and producing manure for compost).
— In Finland, the growing season is very short compared to countries with warmer climates, and farmers’ workdays often stretch long. In addition, there is all the paperwork required by bureaucracy and bookkeeping.
— In fact, farmers who practice especially diverse farming must possess many different skills. Not only do they need to know how to care for and cultivate several dozen different plants, manage animals, and run the entire farm operation, but they must also know how to renovate buildings and repair machinery, understand electrical and plumbing work, know how to market their products, be socially adept at managing all labor, be skilled in bookkeeping and financial management in general, know about soil and be able to assess its condition, and on top of all that, be able to be mothers and fathers, brothers and sisters, friends, and children to their parents!
— For many people, the opportunity to be outdoors and in daily contact with their own farm is meaningful. Even though the work is tough, it’s tough in a different way than burnout from office work. Farm work is very fulfilling, and it’s also creative!
Are these farms profitable (worthwhile, Finnish word “kannattava” has a double meaning)?
— What is profitability/being worthwhile? Is it profitable/worthwhile to try to make the world a slightly better place to live—for people and other inhabitants of the local ecosystem? Is it profitable/worthwhile to try to create examples of alternative ways of operating? Is it profitable/worthwhile to show that you can act more sustainably than the ways dictated by food companies and politics?
— Profitability is measured in money, but money is a poor metric: monetarily speaking, few farms are profitable, and many struggle with debts and insufficient income. Agricultural subsidies make up about half of most farmers’ income. I have also worked on farms that do not receive agricultural subsidies and still manage to pay one person’s salary. However, another question is whether the farmer actually earns a decent wage for their work. The average farmer’s wage hovers around a few euros.
— A farmer’s livelihood also consists of more than just financial income; it is influenced by available volunteer labor, land ownership or rental rates, indebtedness or being debt-free, a spouse’s salary, and so on.
— Money is important in this society; you can’t live without it. But if profitability/being worthwhile is measured only in money, I don’t think farming is a very good career choice.
— It’s also important to remember that diversity brings more security and profitability to the operation; there’s always something that grows successfully, and you’re not so dependent on the success of one particular crop because you haven’t put all your eggs in one basket. On diverse farms, there is also a lot of other work, like forestry or contracting jobs in the winter.
Farming is a holistic lifestyle, so how much time is left for other things?
— How much time does a salaried worker, who is exhausted, living through the hectic years of life, or climbing the career ladder, have left for anything other than recovering from work?
— The model of salaried work has only relatively recently structured people’s lives, historically speaking. Nowadays, a surprising amount of free time is spent recovering from salaried work, just to have the energy to go back and earn again the next day.
— The fact that children can grow up in a farm environment is, in many ways, a great thing. Research supports that in a diverse farm environment, human bodies are exposed to a wide variety of microbes, which has proven health benefits.
— What else should there be time for? Consuming? And yes, the farmers I know also do other things; they spend time with friends, go fishing and into the woods, travel, and pursue hobbies.
There is an ongoing Half Better campaign aimed at halving the procurement of meat and milk in municipalities by 2030—are people who produce milk or meat worried about this?
— It is true that currently, both globally and in Finland, the majority of the agricultural land is used for animal production, either directly or indirectly. In other words, a large portion of fields are used to produce food for animal production rather than directly for human consumption.
— However, this is the result of agricultural policies and market forces, and it’s a highly inefficient one. In crop-growing areas that need nutrients, they are not available, while in areas focused on animal production, there is too much manure that has to be disposed of. So, nutrients are not locally recycled but literally go to waste.
— Grazing animals and their integration into the overall farm system is sensible in many ways. Animals can utilize biomass that is inedible to humans, which can be grown even on the most challenging land where it would otherwise be difficult to grow food crops for people. I have also worked on many farms where animals are not primarily production animals but serve purposes like producing manure needed for compost, grazing, restoring, and maintaining traditional biotopes, or even acting as pest controllers.
— Studies have also shown that diverse and perennial grass cultivation and pasture areas help keep the soil fertile and prevent nutrients from leaching into water bodies, as the soil is not tilled every year. So, I see that animals have their place in agriculture.
How do you see the future of smaller farms and Finnish food production?
— Surprisingly, many people are turning to farming these days, even if it’s just for self-sufficiency. What does this tell us? Increasingly, people are experiencing climate anxiety and a sense of meaninglessness. At least the people I’ve met on farms engaged in diverse farming seem to be drawn to it because they want to do down-to-earth work and feel that their efforts have a broader significance beyond personal gain and wealth accumulation.
— Many farmers have told me that for them, farming means reconnecting with the earth, restoring a connection to nature, and understanding where our food comes from—does creating such a connection have a future? What could be more important in our current world?
— There is growing interest in the origin of food, and it seems important to many. That’s why growing food oneself and living in rural areas appeals to some people.
— However, the future of Finnish agriculture does not look very bright if we consider recent price increases in inputs and, in general, the well-being of farmers.
How viable is organic farming for smaller farms?
— Who are the products intended for? Are they meant for grocery stores to be sold to “faceless consumers from a faceless farmer” or directly to customers?
— Obtaining organic certification can indeed be a hurdle for small farms, but when customer relationships are direct, the farmer can explain their production methods, making the certification less critical.
— In the spirit of permaculture and agroecology, it is profitable not to rely on external inputs but to produce as much as possible on the farm itself or in cooperation with nearby farms. Organic farming can be practiced in many different ways and at very different scales. There could be, for example, an 80-hectare area of organic grain or a 2-hectare organic farm growing 30 different food crops using organic methods. These are very different types of farms.
— What kind of condition do we want the soil and surrounding ecosystem to be in? Is it worthwhile to improve the condition of the soil and the surrounding ecosystem?
The day after the program aired, I received a call from a representative of agricultural producers in South Häme, who is herself a fifth-generation farmer. She wanted to know how Yle could make a program about small-scale farming when no one practices it anymore. She shared that she has been in the agricultural sector for decades and has seen how small-scale farming has disappeared from Finland. It hasn’t had an official definition or a statistical category for a long time.
From her perspective, Yle had made a program about farming that doesn’t exist. In this context, I was the expert speaking about farmers who cannot be considered real farmers. “They must be hobbyists or, at most, gardeners,” the representative-farmer told me over the phone.
At the beginning of our conversation, I tried to explain to her that I haven’t worked on ghost farms; there are indeed farms practicing diverse farming, even though they are few and rarely talked about in public. And there’s even a Facebook group called “Diverse & Productive Small Farms”—another ghost group, perhaps?
The representative-farmer, in turn, told me that small-scale farming cannot be profitable, nor can it continue in the long term, as people burn out and cannot make a living from it. She described how she has observed surrounding farms, whose sizes have increased and whose operations are monitored by satellites. Even so, these farms do not reach commendable profitability figures, and farmers struggle with their own well-being.
The representative-farmer was very concerned about the future of agriculture. This was a concern we shared. I began asking her more about her worries and learned a lot about the state of agriculture from the perspective of agricultural producers. We concluded by agreeing that I could visit their farm, which has been in the family for five generations, to learn more about their operations and discuss the uncertain future of agriculture.
Although I was disappointed by the things left unsaid and what was cut from the program, I am now more convinced than ever that I want to continue working on this topic. I want to work towards increasing the appreciation and awareness of locally and ecologically produced food and the diverse farming practices of land stewards, gardeners, and farmers.
And perhaps, one day, small-scale farmers will get their own statistical category, one in which I, too, could fit!
Galina Kallio 