[lukuaika 3 min]

Kuvittele itsesi kasvimaan keskelle kitkemässä rikkaruohoja, levittämässä kompostia, tai korjaamassa kesän auringossa kypsynyttä satoa. Tunnet tuulen kulkevan vaatteidesi läpi, kuulet pölyttäjien työteliään surinan kasvien kukinnoissa, haistat sateen kostuttaman savimaan ja lapion metallisen tuoksun, joka on tarttunut käteesi. Ihastelet kukkien väriloistoa keskikesän valossa, vastaanotat käen tervehdyksen aamun sarastuksessa. Petyt havaitessasi kaaliperhosen toukkien jälkeensä jättämät lehtirangat, kauhistut katsoessasi yön aikana tyhjentynyttä punajuurimaata, josta peurat kävivät hakemassa yöpalaa.

Kuvittele nyt kasvimaalle saapuva tutkija, joka rajaa maatilkun, ottaa laukustaan näytepurkin ja täyttää sen 30 cm syvyydestä kaivamallaan multapaakulla. Hän kaataa maahan laimeaa formaldehydiliuosta ja alkaa laskea maanpinnan yläpuolelle kiemurtelevia lieroja, kirjaa niiden lajit ja yksilömäärät ylös. Hän kyykistyy laidunmaan viereen, vetää kiikarit taskustaan, tarkkailee ja kirjaa ylös lintuhavainnot. Hän kiertää kasvimaan, niittyjen, ojien ja pihamaan reunat ja antaa havaitsemilleen kasveille latinankieliset nimet. Tämän tarkan ylöskirjaamisen hän syöttää koneelle ja ajaa analyysiohjelmien läpi, jotka piirtävät esiin n-luvut, lajimäärät, indeksit ja monimuotoisuuskäyrät.

Nämä tulokset jotka tutkija esittää kuvina, taulukoina ja graafeina eivät polttele iholla kuten aurinko, eivätkä pure kuten paarmat. Ne eivät tuoksu, kuten aamu-usvan peittämät laitumet, eivätkä saa sinua hymyilemään kuten terveet ja terhakat viljapellot, tai laiduntavat suomenlampaat.

Kuvat kertovat tiedeyhteisölle ja poliittisille päättäjille sen, minkä nimisiä lajeja ja kuinka paljon sinun tilaltasi löytyy, mutta ne jättävät tärkeimmän asian kertomatta: millaiselta tilalla tuntuu elää ja tehdä työtä auringon noustessa ja laskiessa, kaatosateessa ja paahteessa, hyttysten ja paarmojen keskellä, tai ilman niitä.

Ne eivät kerro siitä, kuinka kurjet lähtivät muuttomatkalle tavallista aikaisemmin, tai sitä, kuinka maan väri ja koostumus on ajan saatossa muuttunut niin, että siinä kasvavat porkkanat värjäävät kätesi oranssiksi. Ne eivät tavoita sitä, kuinka kimalaisten surina muuttuu heinäsirkkojen huudoksi, tai sitä kuinka hämähäkin seitit heijastuvat aamukasteen keskellä ja kuinka ne katoavat auringon heittäessä säteensä niiden ylle.

***

Tänään aloitan uuden tutkimushankkeen Monimuotoisuuden taju—näkymätön tieto uusissa ja katoavissa viljelymaisemissa (BIOSENSE), jossa minä ja pieni tutkimustiimini tulemme tutkimaan aistitietoa luonnon monimuuotoisuudesta (biodiversiteetistä). On laajasti tiedossa, että modernin tehomaatalouden käytännöt ovat aiheuttaneet elinympäristöjen rappeutumista ja lajikatoa. Samaan aikaan tutkijat ovat dokumentoineet runsasta monimuotoisuutta maatilaympäristöissä, missä on harjoitettu monipuolista pienviljelyä, nk. agroekologista maataloutta tai alkuperäiskansojen harjoittamaa polykulttuurista metsäpuutarhaviljelyä.

Näiden maisemien monimuotoisuutta ei olla ylläpidetty teknis-rationaalisin tai vihreän vallankumouksen ratkaisuin, vaan päin vastoin. Historiallisesti viljelijät ovat vaalineet monimuotoisia maatalousmaisemia perustuen omiin aistihavaintoihinsa ja vuosien saatossa kertyneeseen, usein ylisukupolviseen, keholliseen tietoon.

Tästä huolimatta tutkimus luonnon monimuotoisuuden havainnoinnista ja aistitiedosta on hyvin vähäistä. Vallitseva —ja suojelupolitiikkaa ohjaava— biodiversiteettitutkimus (conservation biology) pohjaa lajien, populaatioiden ja elinympäristöjen mittaamiseen, luokitteluun ja kartotukseen. Näillä menetelmillä saadaan tilannekuva yksittäisestä ajan hetkestä tietyistä havaintopisteistä katsottuna, mutta ihmisten elettyä todellisuutta nämä menetelmät eivät tavoita. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä ja lisäämisessä on kuitenkin kyse ihmisten toiminnasta ja heidän aistimastaan todellisuudesta.

BIOSENSE tutkimushankkeeni edistää biodiversiteetin tutkimusta boreaalisissa ilmastoissa yhdistämällä aistietnografisen analyysin luonnontieteellisiin biodiversiteettikartoituksiin. Tutkimus rakentuu laajan esiaineiston varaan ja tuotamme siinä uutta aineistoa noin kuudella luonnon monimuotoisuuden edistämiseen keskittyvällä tilalla boreaalis-arktisilla alueilla Suomessa, Norjassa ja Kanadassa. Kehitämme osana hanketta monitieteisen, aistit ja maisemasuhteet (Kallio 2022, Kallio & LaFLeur 2023) huomiovan viitekehyksen maatalousmaisemien biodiversiteetin tutkimiseen: (1) tuottamalla uutta empiiristä tietoa viljelijöiden aistitiedosta biodiversiteetin edistämisessä, (2) luomalla uraauurtavan moniaistisen menetelmän monitieteiseen biodiversiteettitutkimukseen, (3) syventämällä suhdeteorioita (relational theories) sekä (4) kehittämällä vaihtoehtoisia biodiversiteettitiedon esitystapoja (forms of representation).

Osana tutkimushanketta haluan kuvittella uudelleen luonnon monimuotoisuuden (biodiversiteetin) ja tuoda esiin laskemisen ja luokittelun varjoon jäävää aistihavaintoihin ja -kokemuksiin pohjaavaa ymmärrystä monimuotoisuudesta. Erityisesti haluan antaa tilaa viljelijöiden työnsä kautta kartuttamille näkymättömille —kehollisille, sanojen kautta tavoittamattomille— tietämisen tavoille.

Kuinka viljelijät aistivat luonnon monimuotoisuutta? Kuinka he välittävät tietoa monimuotoisuudesta tuleville viljelijäsukupolville ja kuinka he jakavat tätä tietoa keskenään toisten viljelijöiden kanssa? Millaisena viljelymaiseman monimuotoisuus hahmottuu viljelijöille ja millainen ymmärrys heillä on monilajisista ja monimuotoisista maisemasuhteista?

Tarjoamalla alustan täysin uusien, paikkaperustaisten moniaististen menetelmien kehittämiselle ja niiden synteesille biodiversiteettikartoitusten kanssa, tutmushankkeeni voi avata uusia väyliä paitsi maatalousympäristöjen monimuotoisuustutkimuksessa myös biodiversiteettitutkimuksessa laajemmin. Tällä hetkellä maatalousympäristöissä monimuotoisuustutkimus on alisteista hiilensidonnan (ja näin ollen hiiliviljely-) tutkimukselle, ja siksi koen että on erityisen tärkeää luoda tutkimusasetelmia, joissa biodiversiteetti on itsenäinen ja primääri ilmiö, joka ei ole sidottu hiilikysymyksiin.