You can read this blog post in English below.
[Lukiessasi tätä tekstiä olen jo laskeutunut Gadigal, Dharug, ja Kuring-gai -kansojen valloitetuille maille]
Olen lähdössä maailman toiselle puolen, Australiaan, tutkimaan hiiliviljelyä. Juuri ennen lähtöä tajuan pysäyttävän asian: edestakainen lentomatkani aiheuttaa päästöjä n. 6,2 tonnia, mikä on 2/3 keskivertosuomalaisen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä. Lähden siis tutkimaan sitä, miten viljelyn avulla voidaan hillitä ilmaston lämpenemistä, mutta samalla tulen lentomatkallani aiheuttamaan juuri päinvastoin.
***
Mattilan ja kumppaneiden laskelmien mukaan maataloudessa vapautuu kivennäismailla n. 6 ha alalla vuosittain saman verran päästöjä, kuin mitä edestaikainen lentomatkani aiheuttaa. Turvepelloilla saman verran päästöjä kertyy vain noin kolmasosalta hehtaarin viljelyalaa; hehtaarin alalta vapautuu vuosittain yli kolminkertainen määrä hiilidioksidia lentomatkaani nähden.
Luvut kuulostavat ikäviltä. Huoltani pitäisi kuitenkin hälventää se, että hiiliviljelyn avulla pystyisin ehkä jo lähitulevaisuudessa kompensoimaan päästöjä. Vaikka Suomessa ei ole vielä käytössä viljelijöille maksettavaa hiilihyvitystä, niin Australiassa hiiliviljelyn järjestelmä, jonka puitteissa viljelijä voi ansaita “hiilihyvitystä”, on jo olemassa.
Mattilan ja kumppaneiden laskelmien perusteella minulle selviää, että jos haluaisin kompensoida lentomatkastani aiheutuneet päästöt, tulisi viljellä n. kahden hehtaarin alalla (kivennäismaita) esimerkiksi peltometsäviljelyn menetelmillä, joilla hiilidioksidia saisi sitoutettua tarvittavan määrän. Tämähän kuulostaa suhteellisen helpolta: pystyisin kompensoimaan päästöni jo melkein oman pientilani alalla!
Mutta: Jos asia olisi näin yksinkertainen, ei olisi mitään tutkittavaa.
***
Hiiliviljely on viime aikoina puhuttanut paljon ruokatalouden toimijoita, poliittisia tahoja ja rahoittajia. Myös tutkimusmaailma on aktivoitunut hiiliviljelytiedon tuotannossa. Hiiliviljely herättää paljon toivoa.
Mitä enemmän olen perehtynyt asiaan, sitä enemmän minulle on kuitenkin herännyt kysymyksiä. Miten hiilen sitoutumista mitataan? Miten hiilen varastoitumista todennetaan? Kenelle tutkimusta tehdään ja mihin tarpeisiin? Kuka hiiliviljelytutkimusta rahoittaa? Miten hiiliviljely vaikuttaa viljelijän toimeentuloon?
Entä millaisia näkemyksiä uudistavaa viljelyä harjoittavien monimuotoisten pientilojen viljelijöillä on hiiliviljelystä? Miten he suhtautuvat siihen, että jokin yritys toisella puolen maailmaa käyttää heidän työnsä maatilaekosysteemin parantamiseksi komensoidakseen omia päästöjään — tai työntekijöidensä lentoja? Millaisia ristiriitoja tai vaihtoehtoiskustannuksia esiintyy hiiliviljelyn edistämisen ja monimuotoisen pienviljelyn harjoittamisen välimaastossa?
***
Australiaan suuntautuva tutkijavierailuni** on osa laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushankettani Ihmistä laajempi talous ekologisen kriisin aikana — maasuhteet, vastavuoroisuus ja toimeentulo uudistavassa maataloudessa, jossa tutkin muiden muassa sitä, miten viljelijät tasapainottelevat maan tarpeiden ja toimeentulon mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien välimaastossa.
Olen kiinnostunut siitä, millaisia suhteita viljelijät luovat maahan, eläimiin, pölyttäjiin, sekä muihin lajeihin mukaan lukien ihmisiin pyrkiessään tuottamaan ruokaa mahdollisimman omavaraisesti ja paikallisen ekosysteemin ekologiset reunaehdot huomioiden, hiiltä maahan sitoen.
Osana tutkijavierailuani tulen haastattelemaan eri sidosryhmien edustajia: hiiliviljelytiedon tuottajia, hiilikompensaatioiden edistäjiä, hiilimarkkinatoimijoita, hiiliviljelijöitä, sekä uudistavan maatalouden toimijoita myös laajemmin. Tulen lisäksi tekemään kenttätöitä monimuotoisilla pientiloilla ja vierailemaan erilaisilla uudistavaaa viljelyä harjoittavilla maatiloilla Australian itä-, kaakkois- ja eteläosissa. Tapaan toivottavasti myös monia inspiroivia tutkijoita ja muita ajattelijoita, jotka työskentelevät ihmistä laajempien talouksien (more-than-human economies) äärellä.
***
Juuri ennen kuin hyppään koneeseen jään vielä pohtimaan hiiliviljelyä: hiilen viljelyä. Jos hiilikompensaatiolla aletaan ohjata viljelyä, ja laidunmaat sitovat nykytutkimusten mukaan suuhteessa korkeampia määriä hiiltä kuin vaikkapa monimuotoinen kasvinviljely, niin mitä tämä tarkoittaa maankäytön kannalta? Mitä jää hiiliviljelyn varjoon?
** Olen vierailevana tutkijana Western Sydneyn yliopistossa, yhteisötalouden tutkimusryhmässä ja vierailuani tukevat Suomen Akatemia sekä Tutkijat maailmalle ja Liikesivistyssäätiö.
Australia, chapter 1: Departure
[Dear reader, as you read this text, I have already landed on the traditional lands of the Gadigal, Dharug, and Kuring-gai peoples.]
I’m heading to the other side of the world, Australia, to do research on carbon farming. Just before departing, I realize a striking fact: my round-trip flight will produce approximately 6.2 tons of emissions, which is 2/3 of the average annual carbon footprint of a typical Finnish person. So, I’m embarking on a journey to explore how farming can help mitigate climate change, but at the same time, my flight will paradoxically contribute to it.
Mattila and colleagues’ calculations [1] suggest that when practicing agriculture on mineral soils, approximately the same amount of emissions is released annually on about 6 hectares as what my round-trip flight generates. On peatlands, emissions accumulate already on about a third of a hectare of cultivated land; per hectare, over three times the amount of carbon dioxide is released compared to my flight.
These numbers sound unpleasant. However, my concern should be somewhat alleviated by the fact that with carbon farming, I might be able to offset these emissions in the near future. Although there is currently no carbon offset system for farmers in Finland, Australia already has a system for carbon farming, through which farmers can earn carbon credits[2].
According to Mattila and colleagues’ calculations, it becomes clear to me that if I wanted to offset the emissions from my flight, I would need to cultivate approximately on two hectares (on mineral soils), for example using agroforestry methods to sequester the necessary amount of carbon dioxide. This sounds relatively straightforward: I could potentially offset my emissions on almost my own small farm!
But if it were this simple, there would be nothing to research.
Carbon farming has been a topic of much discussion among food industry players, political entities, and financiers lately. The research community has also become active in producing carbon farming knowledges[3]. Carbon farming holds a lot of promise.
The more I delve into the subject, however, the more questions arise[4]. How is carbon sequestration measured? How is carbon storage verified? For whom is the research being conducted and for what purposes? Who funds carbon farming research? How does carbon farming impact a farmer’s livelihood?
What are the views of farmers practicing regenerative agriculture on carbon farming? How do they feel about a company on the other side of the world using their work to improve their farm ecosystem to offset the polluting company’s emissions—or their employees’ flights? What conflicts or opportunity costs arise in the middle ground between promoting carbon farming and practicing diverse small-scale farming?
My research visit to Australia is part of a broader research project funded by the Academy of Finland titled “More-Than-Human Economies in the era of Ecological Crises—Human-soil relations, Reciprocity, and Livelihoods in Regenerative Agriculture.” In this project, I’m investigating how farmers balance the needs of the land with the possibilities and impossibilities of livelihood. I’m interested in the relationships farmers build with the land, animals, pollinators, and other species, including other people, while striving to produce food as self-sufficiently as possible, taking into account the ecological constraints of the local ecosystem and sequestering carbon into the soil.
As part of my research visit, I will interview representatives from various stakeholder groups: producers of carbon farming knowledge, promoters of carbon offsets, carbon market actors, carbon farmers, as well as players in regenerative agriculture more broadly. I will also conduct fieldwork on diverse small farms and visit various farms practicing regenerative agriculture in the eastern, southeastern, and southern parts of Australia. Hopefully, I will also meet many inspiring researchers and thinkers who work at the intersections of more-than-human relations.
***
Just before I board the plane, I continue to contemplate carbon farming: the farming of carbon. If carbon offset measures start to influence farming practices, and if grasslands sequester higher amounts of carbon according to current research than, say, diversified vegetable farming, what does this mean for land use? What is left in the shadow of carbon farming[5]?
Galina Kallio 