Mies lähestyi varovasti pöytää, jolle oli pinottu kasa servettejä. Hänen naamansa vääntyi hetkeksi asentoon, jota on vaikea kuvailla. Ilme oli yhdistelmä pelästyneisyyttä, inhotusta, ihmetystä, ja näyttelemistä. Mies vavahti taaksepäin ja naurahti. Kaksi nuorta naista katsoivat taka-alalla. Leidi Luovan selkä katosi näkyvistä, ja minä jatkoin matkaa ohi ravintolan, missä kyseinen kohtaus oli käynnissä. Kävelin pöydän ohi kuin hidastetussa filmissä ja katsoin sen reunalla seisovaa jättimäistä torakkaa. Aamu oli viileä, kiedoin kaulalla olevaa pyyhettä tiukemmin ympärilleni ja jatkoin matkaa suihkuhuoneeeseen. Kohta istuisimme bussissa matkalla Ateenan lentokentälle; oli kotiin paluun aika.
Vietimme Lefkasilla kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Satama-alue oli suuri ja vilkas, ja ravintoloiden reunustama rantabulevardi jatkui kilometrejä turkoosinvärisen veden reunustalla. Miehistön työtehtäviin kuului veneen siivous sekä Gennaker-purjeen takaisin kiinnittäminen (eli toisin sanoen Kapteenin nostaminen mastoon ja laskeminen takaisin alas). Saimme suoritettua työtehtävät alle kolmessa tunnissa (tämä on Kapteenin työpäivän maksimipituus), vaikka Kapteeni meinasi jäädä puoliväliin mastoa, kun moottorivinssi hajosi kesken kaiken (onneksi vinssi ei hajonnut silloin, kun Huvikumpu ja Leidi Luova nostettiin mastoon Riposton satamassa), ja vaikka Huvikumpu lähti lentoon Gennaker-purjeen kanssa (Kapteeni käski pitämään purjeesta kiinni, ja Huvikumpu teki työtä käskettyä. Tuuli oli kuitenkin ehtinyt yltyä ja purjeen avaaminen sen kuivattamiseksi ei tainnut sittenkään olla kovin hyvä idea).
Raskaan työpäivän jälkeen Leidi Luova ja Huvikumpu lähtivät kiertämään Lefkasin pikkukatuja. Lefkas yllätti ystävykset: Leidi Luova ja Huvikumpu pysähtelivät kuvaamaan pastellin sävyisiä taloja, ovia, ja ikkunankarmeja, ihastelivat puutarhoja ja ruukkukasveja, ja fiilistelivät pikkuruisia katuja ja näiden katukivetyksiä.
Löysimme upean kahvilan pikkukujien väliseltä sisäpihalta, minne pysähdyimme nauttimaan frappaa jäätelön kera (saimme mama’lta kyytipojaksi hänen itse leipomaansa kakkua), ja päätimme jäädä vielä viinilasillisille (joiden kyytipojaksi saimme tapaslautasen).
Matkamme jatkui halki vanhankaupungin katujen kohti satamaa, missä määränpääksemme valikoitui toinen blogin päivittämiseen ja fiilistelyyn sopiva paikka, jonka olimme bonganneet edellisiltana iltakävelyllä. Kiireen tuntu oli kadonnut maailmasta, ja kaikki se mitä olimme kokeneet yhdessä oli aistittavissa ystävysten katseissa. Silmäkulmat kostuivat nauramisesta. He saattoivat ollaa hiljaa, tai jutella, Huvikumpu ja Leidi Luova.
Haimme Kapteenin tällä kertaa ajoissa illalliselle ja nautimme kreikkalaista ruokaa rantakuppilassa. Illan viileys kietoi meidät sisäänsä, pian koittaisi syksy myös täällä lomasaarella. Kapteeni pohdiskeli, kuinka hänen mahtaa käydä kun hän ‘joutuu’ jäämään vielä tänne lämpimään, laittamaan venettä kuntoon ja kärsimään auringonpaisteesta. Taisi sieltä rivien välistä joku kohteliaisuuskin tulla Leidi Luovalle ja Huvikummulle, hyvästä reissusta ja kelpo-miehistöstä. Ainakin olut oli kylmää, miehistö ei valittanut, ja hauskaakin oli, ihan nauruksi asti.
Galina Kallio 