Yucca-palmu, joka kuoli (huonekasvi-inventaario, osa 2)

Olen viime aikoina saanut seurata taimieni kasvua ja pistokkaiden juurtumista. Kuinka kiehtovaa! Ajatella, kuinka vähän olenkaan tiennyt kasvien kyvystä elää ja lisääntyä. 

Innostuin pistokkaista niin, että vaihto-operaation myötä, huonekasvini ovat lisääntyneet sitten viime inventaarion. Huolimatta siitä, että onnistuin tappamaan Yucca-palmun. Mutta siitä hetken päästä.

Huonekasvi-inventaarion toisessa osassa käyn läpi huonekasvejani, jotka olen juurruttanut, tai olen paraikaa juurruttamassa, pistokkaista. 

Liuska-aralia (Schefflera arboricola). Liuska-aralianon ensimmäinen pistokkaasta kasvattamani kasvi. Se on Thaimaan natiivi kasvi ja voi ulkona ollessaan kasvaa jopa 10 metrin mittaiseksi. Luonnassa se on runsaasti kukkiva kasvi, mutta Suomessa liuska-aralia kasvaa tyypillisesti ruukussa eikä yleensä kuki.  

Otin aikoinaan pistokkaan tohtoriopintojeni aikaisesta toimistosta, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Arkadia rakennuksen 3. kerroksesta, missä sijaitsi Organisaatiot ja johtamisen aineyksikkö. Kahvihuoneemme oli täynnä kasveja ja monilla oli kasveja huoneissaan. Käytävillä oli minua suurempia kasveja ja muistan, kuinka kasveja oli joka puolella.  Se oli upeaa.

Ja sitten tuli muutto: Otaniemeen. Kukaan ei osaa tarkkaan sanoa mitä kaikille niille upeille kasveille tapahtui, mutta huhu kertoo että kasvit menivät poistolavalle. Onneksi minulle jäi muisto, ja yksi pelastettu kasvi.

Muorinkukka(Peperomia). Muorinkukan pistokkaan sain väitöslahjaksi. Pistokkaita oli kaksi ja ne olivat kovin pieniä, juuri multaan laitettuja. Jaoin pistokkaat omiin ruukkuihinsa ja todella lyhyessä ajassa toinen niistä lähti nopeaan kasvuun. 

Muorinkukat kuuluvat pippurikasvien heimoon, joka voidaan jäljittää (sub)trooppisille alueille. Lajeja on yli tuhat ja itsekin pohdin tovin, että minkä kasvin olen väitöslahjaksi saanut. Emokasvin omistaja muistelee, että kyseessä on ilmeisesti nk. kotimuori. Nimi sopiikin hyvin nykyiseen kotikoulu ja karanteenitilanteeseen. 

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia). Palmuvehkan pistokkaan olen myös napannut toimistolta, nykyisen työpisteeni kahvihuoneessa olevasta emokasvista, joka tursuaa sivuhaaroja joka suuntaan. Kuten kumiviikuna, josta kerroin osassa 1, arvelin, että tämäkin pistokas osoittautuisi liian isoksi. Jo useamman kuukauden vedessä olon jälkeen, se ei ollut vielä jokin aika sitten vieläkään tehnyt juuria. Mutta nyt huomasin pari päivää sitten ilokseni, että se on vihdoin tehnyt juuret. Nyt edessä on sopivan ruukun valinta ja ruukkuun juurruttaminen.

Palmuvehka kuuluu vehkakasvien heimoon ja on tansanialaista alkuperää oleva kasvi, joka on helppohoitoinen sen viihtyessä sekä varjossa että auringossa. Kasvi kukkii ilmeisesti harvoin, harmi! 

Tyyriä (Synadenium grantii). Innostuin pistokkaista niin että, kun kyselin niitä Facebookissa, niin yllätyksekseni moni tarjosi pistokkaitaan jakoon. Lähinaapurilta tuli tarjous tyyriän pistokkaasta, joten siihen oli helppo tarttua.

En ollut koskaan nähnyt tai kuullut moisesta kasvista joten miksipä en kokeilisi! Kasvilla oli jo hyvät juuret ja päätin istuttaa sen melko pian ruukkuun. En malttanut selvittää, mikä olisi sopivan kokoinen ruukku tyyrialle ja millaista multaa kasvi tarvitsee, joten siinä se nyt on. 

Tyyriästä ei löydy ainakaan helposti tietoa googlaamalla. Ilmeisesti kasvin alkuperä on Afrikan tropiikissa ja se pitää lämpimästä ja auringonvalosta. Omani sijoitin valoisaan paikkaan, mutten suoraan auringonvaloon. Tarkkailen, miten se siinä pärjäilee.

Isokirjopeippi (Plectranthus scutellarioides). Tämäkin kasvi oli minulle tuntematon, vaikka nyt kun olen alkanut sitä kasvattamaan muistan, että liitän isokirjopeipin, eli värinokkosen jotenkin mummoloihin. Ehkä kasvi on ollut aikoinaan suosiossa ja olen törmännyt siihen vanhemman sukupolven kodeissa, mene ja tiedä. Omani olen juurruttanut vastikään ja iloksen huomaan sen alkaneen tuuheutua. 

Värinokkonen saa valosta lisää väriä, joten jos haluaa saada punaisia sävyjä esiin, kannattaa se sijoittaa valoisalle ikkunalaudalle. Värinokkonen on helppohoitonen ja kasvaa nopeasti. Värinokkonen sopii sekä huonekasviksi että kesäkukaksi ulos. 

Yuccapalmu(Yucca elephantipes). Sen sanotaan olevan yksihelppohoitoisimmista kasveista. Se viihtyy sekä auringossa että varjoisemmassa paikassa, sitä ei tarvitse kastella usein, ruukkumultaa ei tarvitse vaihtaa, ja ahdaskin ruukku käy.

Ostin mieheni toiveesta meille jukkapalmun, joka ehti olla meillä muutaman kuukauden, ennen kuin minun täytyi lopulta myöntää että se voi huonosti. Jo puutarhamyymälästä lähtiessäni minulla oli huono fiilis: olin saanut kuulla, kuinka jukkapalmut sahataan yhdestä rungosta ja istutetaan ruukkuihin ja kuskataan ympäri maapalloa. Kasvien tehotuotantoa pahimmillaan, ajattelin.

En pystynyt kiintymään kasviin alusta-alkaen ja sijoitinkin sen lasten huoneeseen, pois näkyvistä. Kastelin sitä tunnollisesti, mutta huomasin että se tiputteli lehtiään jatkuvasti. Koitin kastella enemmän ja koitin kastella vähemmän. Kumpikaan ei näyttänyt toimivan. Kasvi tiputti lehtiään, kunnes siinä oli enää molemmin puolin vaivaiset juuri ja juuri yhdet vihreät liuskat. Samalla huomasin että runko oli mädäntynyt.

Kauhistuin: näinkin voi käydä!

Olin heittämässä palmua roskakoriin, kunnes minulle tuli ajatus siitä, että irrottaisin sen lehdet ja koittaisin jurruttaa niitä. Molemmat lehtityngät tekivät juuret parissa viikossa ja nyt olen istuttanut ne ruukkuihin ja seuraan mielenkiinnolla tilannetta. 

Pistokkaat ovat saaneet minut ajattelemaan kasvien ihmeellistä selviytymiskykyä yhä enemmän. Vaikka pistokkaat ovat jännittäviä ja mahdollistavat uusien kasvien kasvattamisen, en voi olla ajattelematta sitä, kuinka pistokas on leikattu elävästä kasvista.

Jotenkin tämä tapahtuma, kasvin osan irtileikkaaminen tuntuu väkivaltaiselta, enkä mahda ajatukselle mitään. Vaikka ihmiset ova iät ja ajat latvoneet ja muokanneet ja hallinneet erilaisten kasvien elämää, en voi olla ajattelematta sitä, miten kasvit tähän kaikkeen reagoivat. 

Asian pohdintaa yhtäältä auttaa ja toisaalta hankaloittaa paraikaa lukemani kirja The secret life of plants, jossa kerrotaan kasvien tietoisuudesta, tuntoaisteista ja kyvystä resonoida ihmismielen sekä elävien solujen kanssa. Todella kiehtovaa luettavaa, mutta samalla pistää toden teolla pohtimaan sitä, miten itsekkäästi kohtelemme kasveja ja taivutamme ne omaan tahtoomme.

Ja samalla en malta olla ajattelematta, että toisin kuin me ihmiset luulemme, taitaa olla hyvinkin niin, että kasvit ovat meitä aistillisempia, kyvykkäämpiä ja älykkäämpiä. 

Perspektiiviin pistää myös ajatus siitä, että kasvit ovat selvinneet ja tulevat selviämään miljoonia vuosia  ilman meitä, mutta me emme tule selviämään yhtäkään vuotta ilman kasveja. Tämän kun tajuaa, niin maailma alkaa näyttää kovin erilaiselta.